Totta vai tarua

Täydellistä elämää (kotia) metsästämässä

Aloitin blogien lukemisen joskus 2010-luvun alussa, kun ne olivat tulossa suosionsa huipulle. Alunperin tavoitteeni oli saada joku muukin stressin hallintakeino, lyhyt pakohetki töistä, pasianssin lisäksi. Koska en ole kovin kiinnostunut muodista, mutta kauniista ympäristöstä, tuli sisustusblogeista ajanvietettäni. Nykyään moni niistä on laajentunut lifestyle-blogeiksi. Näin sukelsin somen visuaaliseen maailmaan, joka on viime vuosina laajentunut Instagramin kuvavirtaan.

Blogien lukeminen toimikin aluksi hetken hengähdystaukona. Oli mukava saada arkeen palanen kauneutta ja inspiraatiota. Pysähtyminen kauniin kuvan äärelle on kuin hyvä mindfulness-harjoitus. Mutta sitten huomasin saman kuin sen pasianssin kanssa. Jatkan vain selaamista, vaikka tärkeämmät työt odottavat. Ehkä ahdistavin hetki on silloin, kun on viikonloppuna herännyt virkeänä ja aamukahvin kanssa lueskelee blogeja. Kohta kello onkin jo lähes lounasajassa ja havahdun katsomaan ympärilleni. Ei ole siistiä, ei ole askarreltu, ei ole tuunattu mitään ja pihallakin rikkaruohot valtaavat alaa. Koen saamattomuutta, tympeyttä, riittämättömyyttä ja kenties jopa katkeruutta. Miten muut ehtivät leipoa, askarrella, pyörittää sisustusta uuteen uskoon? Ja tekevät sen vielä niin, ettei tule tiskiä, sotkua, hajallaan olevia tavarakasoja. Vai olisinko itse ehtinyt tehdä jotain luovaa ja mukavaa, jos en olisi käyttänyt aikaani muiden elämien seuraamiseen?

Hetken päästä järki taas muistuttaa, että kyllä niiden bloggaajienkin kotona on samat tiskit, pyykkikasat, epäjärjestyksessä olevat tavarat. Kuvat vain ovat rajattuja, stailattuja ja ennen kaikkea staattisia ja antavat vaikutelman pysyvyydestä. Aloin haaveilla omasta blogista, jonka nimi olisi tuo otsikon Totta vai tarua. Minä paljastaisin kaiken! Mutta eihän sitä lukija joka kerran jaksaisi katsoa, mitä kauniin kuvan takana on, vaikka mukavia onkin ne suosittujen bloggaajien behind the scenes -postaukset ja avautumiset omasta riittämättömyyden tunteista. Mutta kuten kaikessa elämässä kohtuus on tärkeää. Kauniit kuvat voivat aiheuttaa riippuvuuden ja välillä pitää muistaa elää sitä omaa elämäänsä.

Eikä minusta olisi sisustusbloggaajaksi, kun en jaksaisi stailata paikkoja. Mietin aina kesäisin kauniita terassikuvia katsoessani, että on siinäkin pitänyt ensin lakaista roskat, pyyhkiä linnunkakat, nyppiä kesäkukat ja ehkä hakea sateensuojasta ne kaikki mahdolliset tekstiilit. Ja kuva antaa sen vaikutelman, että näin sitä ehditään istuksia kesästä nauttien. Ei meillä vaan... Toivon kuitenkin, että tämä nettisivustoni blogi voisi tarjota joskus helpotusta stressiin, mutta samalla hyväksyntää stressiä kohtaan. On ihan ok elää epätäydellisessä maailmassa

Hyvin rajattuna saan muffinsini näyttämään ihan onnistuneilta, mutta totuus on ihan toinen:

No ei se ulkomuoto, vaan maku :D